Yleishyödyllisiin investointihankkeisiin on julkaistu lisää tukimateriaaleja!

Yleishyödyllisten investointihankkeiden rakennussuunnitelmien tueksi olen tehnyt teidän käyttöönne erilaisia kustannusarvio lomakkeita. Tavoitteena tässä hankkeessa on yhdenmukaistaa investointihankkeen kustannusten erittelyä Talo 2000 nimikkeistön mukaiseksi, jotta sekä hakijalle että rahoittajalle syntyy yhteinen ymmärrys siitä mitä, hankkeessa esitetyillä toimenpiteillä on tavoitteena tehdä.

Ratkaisua tähän on haettu erilaisilla kustannusarviolomakkeilla, joihin kirjataan kaikki syntyvät kustannukset sekä talkootyön osuus. Lomake tekee tästä laskelmasta rahoitussuunnitelman rahoittajan antaman tukiprosentin mukaan.

Kustannusarvion lisäksi tarvitaan myös rakennusselostus, jossa kerrotaan mitä kussakin kohdassa on tarkoitus tehdä. Tämä osuus on lisätty omalle välilehdelle taulukkoon.

Materiaalit ovat nyt ladattavissa Vasara ja nauloja -hankkeen materiaalit-sivuilta. Lomakkeet ovat Microsoft Excel sekä  Apache OpenOffice muodossa. Täältä löytyy myös tietoa siitä mitä kaikkea on tulossa.

Siellä on jo pienrakentamisen, korjausrakentamisen ja energiatehokkuuden parantamiseen liittyvät kustannusarviolomakkeet. Myös muita lomakkeita on ilmestynyt, kuten tarjouspyyntö- ja pienkilpailutusmuistiolomakkeet.

Vasara ja nauloja -hankkeessa jatkuu neuvontatyö koko Lapin alueella myös kesäaikana. Kohderyhminä ovat Lapin maaseudulla rakentamisinvestointeja tekevät maaseuturahaston rahoitusta hakevat toimijat sekä heidän sidosryhmänsä. Neuvontakäyntejä on toteutettu useissa eri kunnissa sekä erilaisissa kohteissa. Kunnista voisi mainita Enontekiön, Pellon, Rovaniemen, Yli-Muonion, Tornion ja Ylitornion.

Onko teillä yhdistyksessä, yhteisössä tai yrityksessä tarvetta saada neuvontaa rakentamiseen liittyvän investointihankkeen suunnitteluun, kustannusten muodostumiseen, tilasuunnitteluun, rakentamistapaan tai rakenteisiin. Ottakaa yhteyttä puhelimitse tai sähköpostilla, niin sovitaan neuvontakäynti. Teille ei näistä käynneistä synny kustannuksia.

Hanketyö on mahdollisuus, johon voi tarttua rohkeasti ja juuri teitä tullaan auttamaan uudis- tai korjausrakentamiseen liittyvässä hanketoiminnassa. Nähdään vaikka Pellonkorjuu – Kohathaan Pellossa -kesätapahtumassa 2.7.2023, jossa hankkeella on oma osasto.

Terveisin
rakentamisen asiantuntija
Hannu Rinne

Liity jäseneksi

    Haluan liittyä:

    ×
    Siirry sisältöön