Tornion kylissä on viime vuosina panostettu ulkoilureittien turvallisuuteen. Outokaira tuottamhan ry:n tuella kaupunki toteutti Suuntaa reitille – opasteet Tornion ulkoilureiteille -hankkeen, jossa varustettiin kaikki Tornion ulkoilureitit kyltityksillä sekä parannettiin reittien varrella olevaa taukoinfraa, kertoo hankkeessa osa-aikaisena projektipäällikkönä toiminut Tarja Kinnunen.

Tavoitteena hankkeessa oli saada reiteille opasteet, jotta ne olisivat helposti löydettävissä ja alusta loppuun saakka seurattavissa.
– Tärkeää oli, että jokaisen reitin lähtöpisteelle saatiin infotaulu, jossa on kartta koko Tornion alueen reiteistä sekä tarkempi kartta kyseisestä reitistä. Lisäksi tauluilla kerrotaan reittietiketistä.

Reittien varrelta löytyy nyt myös opasviitat, kilometrimerkit, tarvittavat varoitusmerkit sekä paikannusmerkit. Reittien jatkuvat merkinnät helpottavat reitin seuraamista maastossa.
– Jatkuva merkintä tarkoittaa sitä, että tolpalta näkee aina seuraavalle, Kinnunen selittää.

Hankebudjettiin jäi jäljelle rahaa kylttien jälkeen, joten hankkeessa päätettiin vielä uusia joitain rakennelmia reittien varrelta ja muista valikoiduista paikoista.
– Uusimme muutamia laavuja ja hankimme esimerkiksi Karungin uimarannalle pukukopit sekä wc:n.

Hankkeessa tehtiin valtava määrä talkootyötunteja, joilla katettiin hankkeen omarahoitusosuutta. Talkootyötunnit kertyivät pääasiassa noin 50 kilometrin pituiselta Tornion kylien yhteiseltä ulkoilureitiltä, jonka varrella talkoilivat Karungin, Kantojärven, Lautamaan ja Arpelan kyläyhdistykset.
– Kylät saivat aktivoitua aina noin 10 hengen ydinporukan talkoilemaan. Joskus mukana oli enemmänkin porukkaa, Karungin uimarannalla myös nuoria, kertoo Kinnunen.

Talkootunteja kertyi hankkeessa hieman vajaa 2000 tuntia, noin 33 000 euron edestä.
– Reittien kyltittämisen eteen on käytetty paljon omaa vapaa-aikaa ja tehty pyyteetöntä vapaaehtoistyötä. Samalla on pystytty lisäämään Tornion kylien välistä yhteistyötä. Tämä on ollut Tornion kylien yhteinen juttu, Kinnunen toteaa.

Tulevia suunnitelmiakin on ehditty miettiä onnistuneen hankkeen jälkeen. Keskusteluja uudesta hankkeesta on Kinnusen mukaan jo käyty Tornion kaupungin kanssa.
– Seuraavaksi voisimme hakea Outokairalta markkinointihanketta reiteille. Ensiksi täytyy kuitenkin uusia reittien käyttöluvat maanomistajien kanssa.

Reittien varrella olevien maanomistajien kanssa on tehty 10 vuoden pituiset sopimukset, jotka raukeavat ensi vuonna. Kinnunen kannustaa muita reitistöhankkeita tekemään pitkiä, esimerkiksi 15 vuoden pituisia sopimuksia maanomistajien kanssa.
– Sopimuksesta kannattaa tehdä ympärivuotinen. Meillä sopimuksissa puhutaan vain latureiteistä eli reittimme eivät vielä ole virallisesti kesäkäytössä.

Tornion kaupungilla on pyrkimys saada alueen reittejä myös ympärivuotiseen käyttöön esimerkiksi pyöräilyä ja polkujuoksua varten.
– Pääsääntöisesti luvat on ollut helppo saada, mutta joitain reittejä voidaan joutua siirtämään kesällä peltojen takia, sanoo Kinnunen.

Pitkällä aikavälillä Kinnunen uskoo, että hyvin merkityt ja helposti löydettävissä olevat reitit kannustavat ihmisiä liikkumaan luonnossa. Reittejä voisi hänen mukaansa hyödyntää jatkossa myös matkailuyritysten ohjelmapalveluissa.

Viikolla 11 Tornion reiteillä riittää vilinää ja vilskettä, kun luvassa on perinteinen Meri-Lapin Laturetki. Laturetki hiihdetään Kalli-Karunki-reitin läpi, ja samaan aikaan samoilla laduilla suksitaan myös Rajalta rajalle -hiihdon viimeistä osuutta. Matkan varrella toimii useita kyläyhdistysten järjestämiä taukopaikkoja tarjoiluineen, muun muassa latukahvila Lautamaan kylän kodalla.
– Tervetuloa laturetkelle tutustumaan kyltitettyihin reitteihimme!

Suuntaa reitille – opasteet Tornion ulkoilureiteille -hanke

  • Suuntaa reitille – opasteet Tornion ulkoilureiteille -hanketta hallinnoi Tornion kaupunki ja rahoitti Outokaira tuottamhan ry.
  • Hanke oli käynnissä virallisesti 1.1.2020–31.12.2022. Kokonaisrahoitus 94 401 euroa.
  • Opasteita uusittiin reiteillä:
  1. Karunki-Kantojärvi-Lautamaa-Keminmaan raja-välinen reitti, mukaan lukien liittymäreitti Arpelaan.
  2. Kaakamon ja Raumon kylille sijoittuvat reitit
  3. Puuluodon, Kokkokankaan ja Kivirannan alueelle sijoittuvat reitit
  4. Valaistut ladut/reitit yllä mainituilla reiteillä
  5. Nivavaaran näköalapolku
Liity jäseneksi

    Haluan liittyä:

    ×
    Siirry sisältöön